Entuziazm 2017-kinokonserttikiertueella Horst Quartet improvisoi säestyksen videolle, joka tuo katsojan eteen kuvia lähes sadan vuoden takaa, Neuvostotasavallan ja äänielokuvan alkuvuosilta. Kokeellista elektroakustista musiikkia tekevä ryhmä käyttää esityksen pohjana Dziga Vertovin vuonna 1930 valmistunutta elokuvaa Entuziazm, josta on konserttia varten leikattu uusi esitysversio. Mutta miksi Vertov, ja miksi Entuziazm?

Vertovin 1920-luvun tuotanto on elokuvahistorian merkittävimpiä. Yhdessä toisten venäläisten konstruktivistien, kuten Sergei Eisensteinin ja Vsevolod Pudovkinin, kanssa Vertov kehitti mykkäelokuvan muotokieltä ja pyrki tietoisesti uudistamaan yleisön käsitystä elokuvasta. Hänen tunnetuimman työnsä, Mies ja elokuvakameran (1929), tekivät tasavertaisina ohjaaja-leikkaajan kanssa hänen luottokuvaajansa Mihail Kaufman (Vertovin veli) ja editorinsa Elizaveta Svilova (Vertovin vaimo). Elokuva on pullollaan efektejä, kuten kuvan hidastamista, nopeutusta, takaperin kääntämistä ja perspektiiviä manipuloivia trikkikuvia. Erityisesti Vertov luottaa montaasin avaamiin mahdollisuuksiin vaikuttaa katsomiskokemukseen. Hänelle kokeellisuus ei kuitenkaan ollut itseisarvo. Vertovin tarkoituksena oli hävittää elokuvasta realistinen illuusio, toisin sanoen katkaista sen riippuvuus teatterista, joka uhkasi kahlita elokuvan lineaarisen ajan, näyttelemisen ja keskeytyksettömän läsnäolon tylsyyteen. Vertovin kiinnostus ei myöskään rajoittunut jälkikäsittelyyn, vaan uutisfilmissä aloittaneena tekijänä hän halusi tallentaa todellisia ihmisiä ja ilmiöitä, todistaa. Vertov on dokumenttielokuvan teoreetikko, joka kehitteli kuvakulmia ja kuvaustekniikoita tarkoituksenaan tallentaa ”elämä yllättäen” (zhizn vrasplokh).

Entuziazm on Vertovin tuotannossa vedenjakaja, koska siinä konkretisoituu kaksi Venäjän avantgarde-elokuvaa 1920-luvun lopulla kohdannutta uhkaa. Ensimmäinen näistä uhkista oli tekninen, nimittäin äänielokuva. Hollywoodin nouseva studiojärjestelmä suuntautui vuosikymmenen taitteessa vahvasti äänielokuvaan, ja ajoi kehittyvän filmitähtiteollisuuden kanssa käännettä takaisin kohti teatterillista ja naturalistista ilmaisua, siis juuri niitä tendenssejä, joita vastaan Vertov kamppaili. Tämä asetti venäläisen avantgarden vaikeaan asemaan. Toinen uhka oli stalinistinen taidepolitiikka. 1920-luvun loppuun mennessä lokakuun vallankumousta seurannut poliittisesti sitoutuneen kokeellisen taiteen kukoistuskausi oli ohi ja kuljettiin kohti sosialistisen realismin klassisistista estetiikkaa, sekä laajemmin totaalista valtiollisen väkivallan järjestelmää: Moskovan näytösoikeudenkäyntejä, karkotuksia ja poliittisen historian retusointia. Entuziazmissa Vertov kamppailee näiden teknisten ja poliittisten paineiden kanssa.

Ensimmäisessä äänielokuvassaan Vertov osoittautuu paitsi kuvan, myös äänen ajattelijaksi. Hän oli aloittanut taideopintonsa musiikkikonservatoriossa ja oli nuorena vaikuttunut italialaisen futuristin Luigi Russolon Hälyjen taide –manifestista (1914) sekä venäläisen futuristin Vladimir Majakovskin runoudesta. Kuten Russolo, myös Vertov halusi tallentaa elämän äänet, ja kuten Majakovski, hän halusi palvella sosialistista vallankumousta. Mutta kun hän oli todennut ensimmäisen päämäärän teknisesti mahdottomaksi ja siirtynyt vallankumousta palvellakseen uutiselokuvan pariin, elämän äänien tallentaminen sai odottaa aina 1920-luvun loppuun, jolloin tekniset valmiudet äänielokuvan tekemiseen olivat olemassa. Ensimmäisen äänielokuvansa Entuziazmin hän halusikin nauhoittaa studion sijaan kenttäolosuhteissa Donetskissa. Ajatus olisi tähän aikaan ollut poikkeuksellinen kehittyneemmissäkin tuotanto-oloissa, mutta Ukrainan oloissa ajatusta pidettiin mahdottomana. Asiastaan vakuuttunut Vertov kuitenkin siirsi nauhoituskaluston Donetskiin, missä Entuziazm kuvattiin ja äänitettiin. Elokuvan oli tarkoitus juhlistaa Neuvostoliiton ensimmäistä viisivuotissuunnitelmaa (1928—1932) ja sen ääniraidalla kuullaankin komsomolilaisten marsseja, puheita, joissa työläiset sitoutuvat tuotantomääräysten ylittämiseen sekä vastaavaa, puuduttavaa propagandistista materiaalia. Entuziazmin varsinainen soundtrack koostuu kuitenkin raskaan teollisuuden äänistä: hiilikaivosten ja masuunien kirskunnastea, rätinäästä ja paukkeesta. Ylhäältä annetun, poliittisen jargonin sijaan Entuziazmissa huomion varastaakin teollisuuden väkivaltainen meteli, jolle musiikillisia vertailukohtia löytyy tältä ajalta vain Edgard Varèsen tuotannosta. Elokuvan idean tajusi hyvin Charlie Chaplin, joka totesi sen nähtyään ykskantaan: ”Dziga Vertov on suuri muusikko”.

Vertovin ratkaisu tehdä elokuva teollistumisesta antaa siis äänen koneille, ei niinkään työläisille. Kamppailessaan stalinismia ja Hollywoodia vastaan Vertov luottaa vanhaan marxilaiseen ajatukseen, ettei proletariaatilla ole isänmaata, mutta tähän hän voisi lisätä, ettei myöskään äidinkieltä. Entuziazm ajaa huomion maaliin. Vertov halusi, että elokuvan näytöksissä äänentoisto pannaan täysille ja ovet lukkoon. Aikalaisyleisö vieroksui filmiä, mikä ei ehkä yllätä.

Poliittinen pakkopaita, johon Stalin neuvosto-avantgarden vangitsi, pantiin kyllä Entuziazminkin päälle. Johtaja ei pitänyt filmistä ja suositteli aikansa elokuvantekijöitä ottamaan mieluummin oppia amerikkalaisesta melodraamasta, jota kohden sosialistinen realismi kehittyikin. Ääniraitansa ja kuvamaailmansa voimin Entuziazm kuitenkin riistäytyy vapaaksi siitä historiallisesta katastrofista, johon se on kytketty. Se esittää oman totuutensa, joka kipinöi abstraktin mustana. Tämä Entuziazm, ei valtiokapitalismin ja pakkokollektivisointien ylistyslaulu, on se elokuva, jota Horst Quartet tulkitsee. Siitä on leikattu esitystä varten uusi versio, alkuperäistä lyhempi ja tiiviimpi. Improvisoimme konsertissa videolle säestyksen, jota inspiroivat vanhan ääniraidan melut. Emme luota Vertoville annettuun ja hänen pakon edessä välittämäänsä kertomukseen, jonka mukaan teollistuminen poistaa juoppouden, köyhyyden ja lukutaidottomuuden. Siksi käännämme elokuvan narratiivin ympäri. Kuljemme tehtaan varjosta kohti varjostustehdasta, vanha kiinalainen kirous on päällämme: ”elämme kiinnostavia aikoja”.

Horst Quartetin kinokonsertti Entuziazm 2017 tahtoo välittää kysymyksen, joka ei ole vieras Vertovin työlle: jos meidän päivinämme poliittinen entusiasmi tuomitaan fanatismiksi, miten voisimme alkaa olla vastuullisesti, mutta radikaalisti poliittisia? Mistä voisi lähteä liikkelle meidän vallankumouksemme?

Teksti: Taneli Viitahuhta